sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulupäivä 2016

Hei vaan
Aamulla me muut herättiin siihen että keittiössä kolisee,no siellähän oli Paddington teenkeitto puuhissa. Saatiin mekin samalla aamuteet ja riisipuurot vielä niin kyllähän niillä päivän jaksaa.
Tänään oli vuorossa kyläilypäivä ja sieltä emäntä ja isäntä saivat viimeiset paketit ja nyt me odotellaan vesikielellä koska päästään vihreät kuulat tuhoamaan.

lauantai 24. joulukuuta 2016

Jouluaaton ilta

Hei taas
Nyt on saunottu ja sen jälkeen piti vielä syödäkin ennenkuin me saatiin paketteja.Paddington sai äipältä Perusta teepaketteja ja me kaikki saatiin samanlaiset teepaidat,kyllä näillä kelpaa liikkua.
Guoggamole oli ennen pakettien jakoa aivan liian hermostunut ja kävi sitten vahinko ja kaatoi tonttujen pöydän.
Pyysi anteeksi ja korjasi pöydän ennalleen  ja toivoo että saa silti paketin.
Paketin sai ei ne ihan pienistä ota närää.
Joulun jatkoja.

Jouluaatto aamu

Hei vaan tänään sitä on syöty jo puuroa ja juotu glögiä jouluasauna juuri päällä .Petteri ei tänä jouluna ehtinytkään rekeä vetämään joten sekin homma jäi meidän harteille.Vetojuhtina ja paketinvartijoina menee tämä aamupuoli toivottavasti saunan jälkeen saadaan avata paketit jännittää niin paljon saadaanko paketteja vai risuja .

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Pipari soikoon!

Hei sitä on reissusta toivuttu ja täällä kotosalla on touhuttu jo yhtä ja toista ,mutta nyt tää piparintuoksu laittoi vähän juttua tulemaan.
Tänään oltiin aluksi ulkosalla ja laitettiin pihan linnuille ruokaa.No meidän kotikulmien  orava Elmeri ja rouvansa Elviira tulivat heti juttusille ja siinä lupailtiin sitten tarjota glögiä ja pipareita. Sitten Bibbi muisti ettei me olla vielä niitä pipareita leivottu joten siinä tuli sitten vähän kiire saada vieraille valmiit tarjottavat.
Onneksi meille kokki Onni Orava oli juuri tullut lomalta ja sillä oli mukanaan piparitaikinaa  ja siinä me sitten hänen neuvojen avulla saimme tehtyä piparit valmiiksi.
Rouskis.....nam kyllä on hyvää.
Ja glögi tulille,vieraat voivat saapua.
Hyvää neljättä Adventtipäivää.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Kavereita moikkaamassa

Hei vaan ,käytiin pikaisesti aamukävelyllä ja käytiin samalla moikkaa meidän ystäviä  Ted nallea ja Mr.Beanin karhua ja sekä tietysti käpälää heiluttavaa kisua.
Ted sai meidät ylipuhuttua jotta lähtisimme läheiseen baariin oluelle no näin kuumaa kun on niin eikun sit matka tuktukilla Robinhood baariin.
Siellä arvatenkin muutaman jälkeen Ted ja  Bunny riehaantu ja me Bean nallen kanssa sivistyneesti juoneet, oltiin noloja.
Kisu onneksi oli mukana ja paikallisella murteella selvitti tilanteen henkilökunnalle ja kyllä se Ted ja Bunny siitä sit rauhoittuivat. Nyt olemme jo hotellilla ja altaalla,kohta lähdetään kentälle ja takaisin Suomeen .

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Päiväretki Bangkok

Hei vaan te kaikki siellä missä meitä seuraattekin käytiin tänään jonkin hemmon kotona joka oli keksinyt jotain silkkiin viittaavaa ,no Bibbi ei jaksanut kaikkea mulle kääntää joten täytyy Googlata toi Jim Thompson.
Siellä oli altaita jossa oli näitä isoja karppeja paljon.Syöteltiin niitä jonkin verran.
Läheisessä kahvilassa moikattiin näitä tosi kovia sotilaita ne ei nauranut vaikka kuinka yritettiin hassutella.
Sitten lähettiin pomppii tuohon, tänpaikan korkeimpaan torniin,sieltä ei ihan viitsinyt tulla benzi hypyllä alas.Tultiin ihan normi hissillä ja nyt on loikittu hotellille lepäämään.Heippa.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Hyvästi Vietnam ja takaisin Bangkokiin

Hei taas nyt pikainen juttu vaan kun on niin myöhä.Saavuttiin siis hotellille lennon jälkeen ja täällä odotti meitä kunnon illallinen ja kukkasia kanssa. Tän huoneen isäntänä toimii fantti kuten kuvista näkee.Huomenna uusi päivä ja uudet jutut.Heippa.

Päiväretki Halong Bayhin

Hei vaan eilinen meni Sen verran lujaa että vasta nyt kerittiin laittaa kirjoitusta eilisen tapahtumista. Aamulla bussiin ja yksi pysähdys jolloin kerittiin moikkaamaan paria fantti ystävää. Ja se bussimatka kesti iäisyyden.  Satamassa laivaan ja lounaalle,siinä sitten maisemia ihailtiin samalla kun lounastettiin.
Ekana lounaan jälkeen me puput hypättiin kajakkiin ja katseltiin lähitienoota. Sen jälkeen oltiin taas laivalla hetken aikaa kunnes pääsimme luolastoa tutkimaan se oli jännää ja kivaa.Sitten auringonlaskua ihailimme veneestä kunnes saavuimme satamaan ja siirryttiin bussiin jolla hotellille.Ja siellä oli taas odottamassa suklaat ja kirje. Tämän jälkeen nukuttiinkin kunnon yöunet ja tänään on sitten lento takaisin Bangkokiin. Sieltä raportoimme lisää.

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukalenteri ja päiväretki 1

Hei taas,tänään se sitten koitti nimittäin joulukalenterin eka luukun avaus sieltä tuli hiiren kuva. Tätä saamme jännittää seuraavat päivät lisää.
Mutta ei tässä tämänpäiväinen ollut saimme tänään mahdollisuuden lähteä retkelle aluksi pari temppeliä piti katsoa ja pomppia no ei me kauaa katsottu kun kuultiin ankkojen metakka niin ryntäsimme sinne katsomaan mitäs kivaa niillä oli tarjota,no sellaista ehdottivat että lähdettäisiin joelle räpyttelemään no ei Bunnya kahta kertaa tarvinnut houkutella kyytiin mukaan.
Siinä oli mukava siipien suojassa istua ja nauttia kuunnellen ankkojen kertomaa historiikkia alueesta.
Sitten he jättivät meidät paikkaan josta saimme fillariajelua alle ja pääsimme fillarilla ihastelemaan riisipeltoja, olihan nättiä.Sitten saimmekin Paluu kyydin hotellille. Juttu jatkuu......Hei taas ja tässä vaan lyhyesti ,että kun tultiin huoneeseen oli meitä jälleen odottamassa suklaat kirje ja tällä kertaa mikä tää nyt olis pinkiltä possulta toi kaveri näyttää.....mutta mitä joku oli tehnyt viillon peppuun ja sehän näyttääkin hedelmältä ,niinpä se on sitten meidän illallinen katettu.

Huomiseen ja huomenna kai kans retkelle jee.....