lauantai 30. joulukuuta 2017

Vilnassa 2017

Hei me hypättiin MiniMokan kanssa koneeseen ja tultiin tänne.Täällä on vielä jouluisia valoja ja ruoka ja juoma on hyvää täällä.Paikallinen laulukuoro toivotti tervetulleeksi ja niinpä me hotellilla söimme hedelmiä ja suunniteltiin mitä uudenvuodenaattona tehdään.Raketteja katsotaan tottakai ja varmaankin kuohuviiniä maistellaan,mutta huomiseen ja uusiin tarinoihin.

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Hyvää joulua 2017

Hei kaikille me ollaan hiukan tehty pipareita tänä vuonna ja koottiin ja koristeltiin jurttakin. Tepi ja Karvatassu taasen ovat valmistaneet kinkun jouluksi.
Lahjoja kävimme hypistelemässä ja yritimme lukea onko meille paketteja, ei saatu selvää,se selviää myöhemmin kun tontut alkavat niitä jakaa. Joulupuuro tuli keitettyä ja iso kattilallinen sitä sitten tulikin hyvää oli ja nyt mahat täynnä. Vois se pukki tulla jo.....pääsis jännityksestä. Hyvää joulua.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Hyvää itsenäisyyspäivää

Hei kaikille ja hurjan paljon Hyvää Itsenäisyyspäivää.
Ei tässä muuta ihmeempää,katsellaan kohta linnan juhlia.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Doha

Hei meillä jäi lentojen välille aikaa sen verran että yövyimme Dohassa.Siellä oli veneajelua ja Diskomeininkiä (ilman alkoholia)tämä sääntö koski kuitenkin vain ihmisiä ei meitä pehmopupuja.
Kuu loisti melkein täytenä ja loi taianomaista tunnelmaa.Yritimme illalla pimeyden turvin pelastaa häkkieläimiä mutta emme kerinneet kuin muutaman pelastaa kun vartija tuli paikalle.Hyvä että edes muutaman kanin saimme vapauteen.Yön nukuimme hotellissa hyvin ja aamulla taksilla kentälle jossa Nalle valvoo ja ohjaa lentoliikennettä.
Nyt olemme jo koti Suomessa ja saunaa vaille,reissu liat saa pois.

Ao Nang ja Bangkok

Hei vaan taas, juttua tulee nyt vähän jälkijunassa kun se sade masensi,mutta ei se lopuksi menoa haitannut.Löydettiin toinenkin paikka jossa lonkeroa saa. Päästiin veneillä käymään lähellä paikassa johon ei muuten ole pääsyä ja mikä ihana ranta ja paikka ja sadekkin taukosi.Vesi oli lämmintä kuin linnunmaito ja siellä vähän turkkia kasteltiin.
Sitten tulimme takaisin Bangkokiin ja menimme RedSkyhun avaamaan joulukalenterin ekat luukut.Olikin mainiot juomat.Siellä hinta kyllä oli kallista ,mutta onneksi pehmopupujen ei tarvitse sellaisesta huolehtia riittää että on ranteessa tai jossain muualla HelloKitty laastari niin sillä se hoituu.Auringonlaskua  ihailimme.
Joku ihmeen olion muna oli siellä ei vielä kuoriutunut,mutta Bibbi rupesi sen jälkeen ulvomaan kuuta. (Vai oliko se juomien vaikutus)One night in Bangkok jälleen kerran.

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Ao Nang

Hei kaikki
Vettä tulee kuin suihkussa ja niinpä me haluttiin myös kastella sisuskalut eikä vain turkkia.Bunnyn vainun ohjaamana löydettiin baari jossa sai ihan suomalaista lonkeroa.Paikka on kyllä pupuille turhan suomalainen,lähdettävä etsimään aidompaa ravintolaa.Onneksi tavattiin paikallinen vihikoira Tun ja sen tiukua kuunnellen löydämme kaikki hyvät paikat.Huomenna on myös luvassa kosteaa joten saa nähdä mitä keksimme.

tiistai 28. marraskuuta 2017

Koh Lanta

Hei vaan, me ei olla kirjoitettu mitään muutamaan päivään kun ollaan oltu ihan Lazy Days meiningillä.Rantalomalla viimeinkin ja rennosti sittenkin.
Paikalliset joutsenet toimivat meidän oppaina ja onhan näiden kanssa turvallista lähteä veteen,osaavat takuulla uida.
Hello Kitty mopotaksilla ollaan hurauteltu menemään sinne ja tänne,kuten pupujen tapana on.Kuvat kertokoon enemmän ja nyt me mennään uimaan.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Jää taakse Mandalay

Hei ja huomenta kävimme eilen nukketeatterilaisten kanssa esiintymässä ja hiukan soittamassa paikallisia soittimia,tämä soitin on melkein kuin meidän kannel.
Sitten ilta jatkuikin päivällisellä ja mahat pompöttäen pääsimme nukkumaan.
Nyt aamulla aamupalalla ja lento kohti Bangkokia voi alkaa kunhan eka taksilla kentälle päästään.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Käynti Mingunissa

Hei vaan tänään käytiin kattelee kermakakkua ja haistelemassa puun keltaisia kukkia.Venematka oli kanssa kiva kun tuuli vilvoittavasti.Aikamoinen turistipaikka tämä Mingun on yrittivät saada meidät ostamaan vaikka mitä mutta me olimme tiukkoina ja emme ostaneet mitään,paitsi yhdet oluet jotka joimme ennen baattiin siirtymistä. Sen verran pieni paatti ettei juoma eikä kyllä muutakaan tarjoilua ollut. Hotellille pääsimme takaisin mopon kyydissä sillä oli teline johon toinen istui kasvot meno suuntaan ja toinen selän takana kasvot tehtyyn matkaan.Tietysti kuski oli siinä ekaistujan vasemmalla puolella eli vähän niinkuin sivuvaunussa oltaisiin oltu.
Onneksi hotellilla oli hedelmäkori joka vei pupujen nälän.
Huomenna lento takaisin Taikkuun ja Bangkokkiin.

torstai 23. marraskuuta 2017

Baganin tunnelmia

Hei pitkästä aikaa, olemme nyt täysin valaistuneita sillä olemme pomppineet erinäisissä temppeleissä katsomassa niitä osa on todella vanhoja ja osa on entisöity vanhan näköiseksi.Bunny epäilee että olemme kokeneet käännöksen uskon suuntaan,mutta ei se pidä paikkansa Bunnylle maistuu tuo olut edelleen vanhaan tapaan.
Pääsimme katsomaan auringonlaskua omalla veneellä ja siellä vieno tuuli kivasti piristi oloa.Hieno oli auringonlaskukin.Eilen olimme fillariretkellä ja löysimme melkein pupupatsaan ehkä ennen olimme tuollaisia.Nyt takaisin Mandalayssa ja juttuja seuraavassa kerrassa.