sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Bibbi risteilee

Hei kaikki taas, pomppasin sitten lauantaina laivaan Eurooppa niminen  ja Bunnyn kadonnutta veljeä etsimään.Siinä sivussa sitten osallistuin bingoon ja alussa tuntui etten saa yhtään osumaa ,mutta lopussa sitten tärppäsi ja sain huutaa BINGO,lipuke tietysti tarkastettiin ja kahdelle osui täysi kuponki samaan aikaan siis arvonnan jälkeen hatusta vedettiin ei pupu vaan nimi Bibbi ja näin voitin hotelliyöpymisen kahdelle pupulle. 
Tallinnassa käppäilin myös ja tulihan noita ostoksiakin hiukan tehtyä.
Nyt kotona ja saunaan pääsyä odotellen .Heippa.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kädentaitomessut ja Muumien kahvihetki

Hei kaikille tänään sain sen ilon että pääsin mukaan käsityömessuille jossa oppaana toimivat nämä kaksi pupua .Olihan siellä paljon kaikkea käsillä tehty muttei minulle sieltä löytynyt puseroa, täytyy shoppailla jossain muualla niitä.Kierrellessä tuli kuitenkin nälkä ja jano joten pompin Liisankadulle moikkaamaan Muumeja. Heillä oli ihan oma kahvila siellä ja sain maistaa muumimamman tekemää porkkanakakkua kyllä se oli hyvää.