maanantai 24. joulukuuta 2018

Jouluaatto 2018

Hei kaikille ja erittäin hyvää joulua.Meillä alkoi joulu perinteisesti Joulupukin kuumallalinjalla johon Bunny lupasi taas tänä vuonna soittaa mutta jälleen tuli pupu pöksyyn ja ei soittanutkaan.Katseltiin kuumalinja ja sen loputtua oli meillä puurohetki ja se oli taas hyvää.Sitten alkoikin jännitäminen lahjapakettien luona saadaanko tänä vuonna lahjoja.Saimme me maapallon jota voimme heitellä ja kattoa mihin seuraava matka suuntaa.
Hyvää joulun rauhaa ja älkää ylensyökö itseänne.

perjantai 21. joulukuuta 2018

Piparia,piparia

Hei vaan tänään täällä tuoksuu pipari kun ruvettiin piparitalkoisiin.Melkoinen painaminen tuo on näin pienille pupuille,vuoroja piti vaihtaa että toinen ehtii hiukan levätä.
Nyt ollaan jo kaikki paistettu ja kuumahan tuossa touhussa tuli, mutta siltikin glögi ja pipari palkitsee leipojan nam.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Piparitalo ja kotiinpaluu

Hei taas,
Hotellilla oli järjettömän kokoinen piparitalo.Oltaisi Bibin kanssa mahduttu sinne ihan yöpymään.
Joulupukki oli siellä meitä vastaanottamassa ja antoi pikku paketit.
Lento suomeen meni hyvin ja täällä kotona odotti joulukalenteri avaajaansa.Meni siinä pieni tovi kun kaikki 9 luukkua avattiin kerralla, onpahan nyt saunaoluita muutamaan kertaan.Hei seuraavaan päivitykseen.

Lento bisneksessä Istanbuliin.

Hei taas , meitä onnisti ja saatiin lentopisteillä tämä pitkä päivälento bisnessluokassa Katmandusta Istanbuliin.
Aika huippua mennä näin tilavasti ja palvelu pelasi.
Meitä oli myös huomioitu sillä sirottimet oli juuri meille sopivat ja samoin öljypullo.Kivaa oli koko matka.
Saavuttiin Istanbuliin ja siellä oli hotellissa joulun tuntua kun oli kuusikin, reissussa ei joulua juurikaan näkynyt.Kivaa levätä päivän verran ja käydä kunnolla suihkussa.

Lento Katmanduun

Hei taas,
Pääsimme kuin pääsimmekkin Nepalin puolelle vaikka pitikin odottaa koneen korjausta kentällä 2h.
Majapaikassamme odotti meitä puuheppa joka jaksoi kuljettaa meitä ympäriinsä paikallista kaupunkia.
Kaupunki on Bahktapur ja siellä oli paljon vanhaa nähtävää.Tustustimme karttaan hotellissa jottemme eksy.
Temppeliä oli joka lähtöön.Paikallinen opas vuohi oli jo niin kyllästynyt että veti pään täyteen joka päivä ja äksyili turisteille tosin ei meille ,me menimme baariin ja maistelemaan paikallisia tuotteita.

Bhutan päivä 4

Hei taas , tänään on se päivä kun saamme pomppia ylhäälle Tiikerinpesä temppeliin.
Olisimme saaneet käyttää apuna hevosia mutra tostesimme omat koivet vielä hyviksi kavuta ylös.
Saavuimmekin välietapille ihan hyvässä vedossa .Teetä ja kissoilta vähän sympatiaa ja aurinkohoitoa päälle niillä jatkettiin matkaa.
Seuraavalla välipysähdyksellä otettiin taas kuvia sillä itse temppelissä ei saa kuvata.
Huikeeta on näin pupujen silminkin.
Päästiin huipulle joka sijaitsi 3100m.
Paluu olikin sitten helpompaa.Lounas kissojen luona ja bissee juomaksi.Sitten vain loikittiin alaspäin autolle.

Päivä 3

Tänään oli meillä ohjelmassa paikallinen vanhan sillan katsominen ja maisemien ihailu jonka jälkeen menimme paikkaan jossa pääsimme ihan oikeasti ylittämään huojuvan ja notkuvan sillan jossa paikalliset kantavat toiselta puolelta kuivia puita ja kaikenlaisia muita tarvikkeita.
He myös ylittävät sillat mopolla joka on meidän pupujen mielestä jo aika riskaapelia.
Illalla oli jo aika taas vähän sulatella koipia lämmittimen äärellä.

Bhutan toinen päivä

Päivä alkoi sillä että ylitimme Dochula(doku) passin siis kohdan jossa tie menee 3100m.Raikasta ja kirpeää ilmaa.Ja monta muisto stupaa oli pystytetty paikalle,erään taistelun menehtyneiden muistoksi.Laella pääsee juomaan kuumaa teetä ja keksejä.
Sitten siiryimme alemmille metrilukemille ja oli helpompi hengittää.
Sitten käväisimne pienessä kylässä jossa oli maalattu mulkkuja talon seiniin ja ei siinä vielä kaikki he tekevät myös niitä myyntiin isoja ja pieniä ja kaikenvärisiä puusta tehtyjä matkamuistoja.
Me kävimme mäellä paikallisessa temppelissä ja siellä Bunny ja minä Bibbi saimme munkilta kasteen mulkulla ja pyhällä vedellä.Paluumatkalla kävimme ostoksilla.
Kyyti tuli ja vei meidät hotelliin ja siellä meitä odotti pyyhehahmo mikä lie ollutkaan otimme selfiet hänen kanssaan ja sitten näimme piirongin päällä ison mulkun ja Bunnyhan innostui että mennään ratsastaa sillä.Bunny toivoi että hänkin saisi samanlaisen itäiselleen. Aamulla sitten Bunnyn ihmetys oli suuri kun oli saanut yön aikana elimen. Ja tykkäsi siitä.Kannatti käydä munkin luona.

Bhutan päivä 1

Hei olemme onnellisesti laskeutuneet Bhutaniin ja päivän retkiä on nousu temppellille jossa elefantti halusi tulla moikkaamaan meitä.Hän toimii vartijana Budhhalle joka meditoi mäellä.
Seuraavaksi menimme tapaamaan paikallista siis Bhutanin kansalliseläintä joita kuulemma on pari kappaletta Korkeasaaressakin, nimeltään otus on Takini.
Sitten kävimme paikallisessa ammattikoulussa jossa opetettiin vaikka mitä taiteen ja kädentaitojen saralta.Kuvassa tytöt ei uskaltaneet etualalle mutta käy se näinkin.Hauska nähdö että täällä arvostetaan kädentaitoja ja taiteita.